Ensimmäiset viikot Saksassa

Ensimmäiset kaksi viikkoa täällä on jo takana. Aika täällä on mennyt nopeasti, ja tuntuu jo nyt, että kolme kuukautta on aivan liian lyhyt aika tutustua Saksaan kunnolla. Tässä hieman tunnelmia ensimmäisistä päivistä ja viikoista.

Ensimmäisenä iltana ja päivänä ahdisti. Ahdisti olla oudossa asunnossa. Erilaisuus ahdisti. Ahdisti se, että täällä on vuokranantajan tavaroita, henkilökohtaisia ja hoitokotiin liittyviä tavaroita. Ei ollut hirveästi laitettu meitä varten mitään ja siten puuttui sellainen tervetulleeksi toivotettu tunne. Ensimmäisenä yönä näin karmean painajaisen. Jotenkin luulen, että tunteet oudossa paikassa oli aika turvattomat ja ne puski uneen.

Ensimmäisenä sunnuntaina täytyi käydä kaupassa. Lähdin junalla kohti Regensburgia ajatuksena käydä joko Kauflandissa tai Edekassa ostoksilla. Lähdin rautatieaseman kauppakeskuksessa Arcadassa haahuilemaan suuntaan, jossa luulin Kauflandin olevan. 4 poliisia vihelsi minut luokseen ja kysyi minne matka ("Wo möchten Sie hin?"). Selitin, että ostoksille Kauflandiin tai Edekaan. He kertoivat, että Kaufland on kiinni ja Edeka on vain auki. Sinne siis. Tarkkaan valvotaan, ettei turhaan koronan aikana haahuilla - sunnuntaina erityisesti. Rautatieaseman Edeka oli pieni, mutta kaikki pakollinen syötävä löytyi. Ovella oli henkilö päästämässä porukkaa sisään, kaupoissa on rajoitukset koronan takia, montako asiakasta saa olla kerrallaan sisällä.

Maanantaina 3.5 menin heti aamusta hoitamaan kirjoittautumisen asukkaaksi Saksaan (Anmeldung). Tarkoitus oli kirjoittaa itseni sisään naimissa olevana ja 6 lapsen isänä, mutta muut pysyisi kirjoilla Suomessa. Tämä on §27 BMG:n mukaan mahdollista, koska ulkomailla kirjoilla olevilla Anmeldung:n aikaraja 2 viikkoa, alkaa kulkea vasta 3 kuukautta muutosta. Eli 3 kk voi olla Saksassa ilman Anmeldung:ia. Nojoo. Olin ottanut etukäteen selvää, että mulla täytyy olla avioliittotodistus (Heiratsurkunde) ja kaikkien lasten syntymätodistukset (Geburtsurkunde). Viimeisimmän lapsen syntymätodistus taisi saapua päivää ennen lähtöä, eli torstaina, muut oli hommattu jo vuosi sitten. Siinä sitten virkailija tutkii todistuksia jonkin aikaa ja kutsuu sitten kaveriksi toisen virkailijan ja hetken aikaa niitä tutkittuaan toteavat, ettei nää käy. Häh? Todistukset on vain tarkoitettu käännöksen avuksi, ja ei kelpaa sellaisenaan. Todistukset täytyy kääntää käännöstoimistossa Saksaksi ja niissä täytyy olla saksalainen leima. No käsi pystyyn virheen merkiksi ja pyyntöä, että voisitteko auttaa löytämään tällaisen käännöstoimiston. Vinkkiä löytyy. Hetken virkailija miettii ja toteaa. "No sää oot täällä vain 3 kuukautta, ja opiskelet, etkä tee töitä. Tehdääs näin. Mä kirjaan sut tänne naimattomana ilman lapsia. Jos joskus teet täällä töitä, niin tuu sitten tekee Anmeldung uusiks käännösten kanssa, niin sun ei tarvi maksaa niin paljon veroja, kuin naimattomana pitäisi." Asia selvä! Saksalainen byrokratia ei olekaan niin jäykkää kuin voisi puheiden perusteella olettaa. Jälkeen päin vähän kyllä mietityttänyt, että pitäisikö nuo todistukset kääntää ja käydä tekemässä Anmeldung uusiksi ja oikein.

Maanantaina kävin myös ensimmäistä kertaa paikallisessa Edekassa, ja mulla oli aikaa tehdä kunnolla ostoksia. Tällä reissulla sai huomata miten kaunis tää kylä on, jossa asutaan. Mutta kaupassa koin ekaa kertaa kulttuurishokin. Minähän menin tietenkin kauppaan ostamaan suomalaisia asioita. Maitoa pahvitölkissä, jogurttia pahvitölkissä, lihaa muovipakkauksissa jne. No eihän täältä saa suomalaistyylisiä asioita kaupassa tietenkään! Maitoa ei tahdo löytyä rasvattomampaa kuin 1,5% ja purkit on mitä on, ainoostaan kahta merkkiä löytyy samassa pakkauksessa kuin Suomessa. Jogurttia ei ole pahvitölkeissä ollenkaan, vaan pikkupikkupakkauksissa tai puolen litran lasi- tai muovipurkeissa (eikä muuten löydy samalla tavalla sokeroimattomia kuin Suomessa). Muoviin pakattua lihaa on tosi vähän. Täällähän syödään makkaraa!!! Ja lihan osto lihatiskiltä on paljon isommassa roolissa kuin Suomessa. No, niin uudistumiskykyinen ku mää olinkin niin ostin jotain, lihatiskille en vielä uskaltautunut, jääköön se myöhempiin kertoihin. Myöhemmin sitten keskusteltiin tästä vaimon kanssa. Meidän pitää alkaa syömään niin kuin Saksalaiset, koska sitä täältä on kaupasta helpointa ostaa. Siinä onkin sitten hommansa saada selvää, mitä ja missä muodossa saksalaiset syö.

 

Tiistaina oli sitten reissu yliopistolle hakemaan UR-Karte (opiskelijakortti), jolla saa liikkua Regensburgin alueella julkisilla ilmaiseksi. Yliopistolla kesti hetki löytää oikea toimisto huonojen opasteiden takia, mutta lopulta se löytyi ja UR-Karte taskussa takaisin. Heti bussipysäkillä täytyi joltakin opiskelijatytöltä kysyä, et täytyykö mun näyttää tää kortti joka kerta bussikuskille, vai meenkö vaan muina miehinä bussiin sisään. "Ei, vaan jos sulta kysytään sitä, niin sitte."

Tonava junasta näpsästynä.

Regensburgin yliopisto

Tiistaina oli myös ensimmäinen reissu Kauflandiin koskaan. Kokemus Lidl:stä, Aldista ja Edekasta antoi käsityksen, että saksalaiset ruokakaupat on pieniä ja niissä on tosi pieni valikoima. Tähän verrattuna Kaufland oli piristävä yllätys suomen Prismaan tottuneelle. Valikoimaa oli laajasti kahdessa kerroksessa.

Tiistaina hoidin myös yleisradiomaksuun (Rundfunkbeitrag) ilmoittautumisen. Saksalainen naapuri vähän naureskeli, että joo eka kirje on tietenki Rundfunkbeitrag:sta, jotenkin niin saksalaista.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa BabyOne, vauvantarvikeliike (Babyfachmarkt). Saksassa yli 100 Inzidenz alueilla erikoiskaupat on kiinni. Joihinkin voi päästä negatiivisen testin kanssa. Vauvantarvikeliikkeet ei ole rajoitusten piirissä, koska niiden katsotaan kuuluvan elämän pakollisiin asioihin, eli kauppaan pääsee ilman ennakkoilmoittautumisia tai negatiivisia testitodistuksia. BabyOne oli hieman vaikeammin tavoitettavissa, eli  sinne täytyi mennä junalla ja bussilla. Takaisin tullessa kannoin mukanani matkasänkyä, joka oli käynnin päätavoite. 1-vuotias täytyy saada sänkyyn, jossa on reunat, että hänen nukutus onnistuu ilman taistelua sängyssä pysymisestä. Matkasängyn raahaaminen bussissa oli kokemus sinänsä. Tiedän nyt ehkä hieman, miltä olisi elää ilman autoa. Mahdollista, mutta vaivalloista, koska kaikki pitää kantaa eikä autoa voi käyttää välivarastona eri kauppojen välillä. Esim. tämän matkasängyn kanssa en haluaisi mennä lisäksi ruokaostoksille, enkä toisinpäin.

Lapset ja ihan myös me aikuisetkin ollaan oltu aika kiukkuisia ensimmäinen viikko. Muutos tänne ollut varmasti iso kaikille. Ja ympäristön muutoksen lisäksi aikavyöhyke muuttui, ja sekös on ihanaa, kun hetki sitten totuteltiin suomen kesäaikaan, niin nyt taas. Päivä päivältä nukutukset on ollut helpompia, mutta hermot on vielä näin 2 viikonkin jälkeen aika kireällä jokaisella. Pitäisi varmaan hankkia lapsille tekemistä.

Aika pian jo ekalla viikolla tutustuttiin ensimmäisiin naapureihin. Viereisessä paritalossa asuu 3 lapsinen perhe. Lapset samaa ikää kuin meillä. Lasten kautta tutustuu ihmisiin helposti, ja niin tässäkin tapauksessa. Aika pian esiteltiin itsemme ja täytyi heti todeta että täällä on todella ystävällisiä ihmisiä. Tämä lapsiperhe tarjosi heti meille kaikki lelunsa lainaan, antoi muutaman lelun vauvalle, sekä muoviasioita, kun kuuli, että niitä pitäisi mennä hakemaan IKEA:sta. Talossa ei ollut yhtään muoviasiaa ja lattia koko alakerrassa on laattaa. Ei hyvä yhdistelmä lasten kanssa. Nämä naapurit olisi valmiita lainaamaan autoaan, vaatteitaan ja miltei kaikkea meille. Ei ihan viitsi kaikkea ottaa vastaan, mutta ulkolelujen lainaaminen on kyllä tosi hieno ele heiltä ja siitä lapset on tykännyt. Muutenkin ihmiset tässä kylässä on todella mukavan oloisia, esim. kaikki tervehtivät kadulla ("Hallo", "Servus").

Tämä kylä missä asutaan on tosi kaunis. Meidän talo on miltei kukkulan päällä ja maasto täällä on todella kukkulaista ja mäkistä. Ihmiset panostaa täällä kohtuu paljon puutarhoihin, ja siksi täällä on paljon kukkia, värejä, kivetyksiä ym. kaunista katseltavaa. Rakastuttiin vaimon kanssa tähän kylään kyllä saman tien.

Kelpaa kävellä paikalliseen Edekaan näissä maisemissa.

Ensimmäisellä viikolla ehdittiin myös tien päässä olevaan leikkipuistoon. Tai siis vaimo ehti lasten kanssa. Oli mukava kuulla, että hän google translaten avulla oli vaihtanut ensimmäisiä sanoja paikallisten kanssa.

Ensimmäisenä viikonloppuna oli tietty äitienpäivä. Oli myös mukava nähdä oma sisko musisoimassa livelähetyksen kautta. Ei me tällä välttämättä niin kaukana kuitenkaan olla.

Maanantaina sitten sain ensimmäisen kirjeen Saksassa. Runfunkbeitrag:n ilmoittautumisen vahvistus. Oujee. Oli kyllä hienoa saada kirje Saksassa. Toinen kirje, jonka sain oli veronumero.

Jotenkin olin etukäteen naiivi ja ajattelin, että heti ekalla viikolla Anmeldungin hoidettuani hakisin auton pihaan. Ei se ihan näin mennyt. Auton hankinta on ahdistanut aika paljon, pääsyynä se, ettei halvalla saa hyvää, ja kalliiseen ei varmaan ois varaa. Mutta vaatimukset tahtoo helposti mennä sinne kalliin puolelle. Yks hyvä vaihtoehto oli, mutta se poistui helatorstaina, ja nyt taas odotellaan, että valikoimaan tulisi sopivia. Tein päätökset, että ahdistus saa nyt riittää, en voi koko päivää selata autoja. Nyt täytyy elää tässä hetkessä, eikä "sitku meillä on auto". Muuten kohta 3 kuukautta on ohi, ja ei olla nautittu olosta täällä ollenkaan. Onneks julkisilla ja kävellen kaupassakäynti on onnistunut hyvin. Ympäristön ja Baijerin tutkinta saa vielä hetken odottaa. Tai no pääsishän sitä kyllä junilla aika helposti vähän joka paikkaan. Opiskelusta ei autoahdistuksen takia ole tullut pakollisten lisäksi oikein mitään. Gradun kirjoittelu ei vielä ole käynyt mielessäkään.

Näin  lopuksi täytyy todeta, että niinkuin odotinkin, niin arki alkaa paistaa nyt tästä touhusta. Siis että ei tänne 3 kuukautta tultu lomailemaan, vaan normiarkea elämään. Ja sen on nyt havainnut, ihan normaalit arkiaskareet täytyy hoitaa täälläkin. Mutta fiilikset? Täytyy myöntää, että ei kaduta yhtään, että koronasta huolimatta tultiin. On tuntunut hyvältä (kaikesta kiukkuisuudesta huolimatta) olla täällä, korona menee hyvään suuntaan, ollaan tutustuttu naapureihin (en osannut odottaa että edes näin paljoa pääsisi paikallisten kanssa juttuun, mitä tähän mennessä ollaan päästy). Eli toistaseks ollut kaiken vaivan väärti.